Vaikka sarjakuvaopiskelijalle kertoo, että originaalikokoa kannattaisi suurentaa, jotta kuvista ei tule ahtaita, he jatkavat sivujen pusertamista A4-kokoon, jolloin on mahdotonta synnyttää tilavaikutelmaa. Kuvat on kuin telkkarin saippuasarjoja, isoja naamoja huohottamassa toistensa suuhun. Naamoja naamoja naamoja. Homoja, androgyynejä. Tirsk.

Liikkeelle lähdetään perusteellisesti suunnitellusta hahmosta, muttei todellisesta, jonka pitää pystyä elämään maailmassaan, vaan jostain perkeleen sateenkaaren väreistä kylläiseksi tulevasta taikahipistä, jonka kohtalo ei voi pätkääkään kiinnostaa, koska semmoisen elämää ei voi uhata mikään.

Sitte valitetaan kun ei pärjätä kilpailuissa semmosella soopalla, tai kun kustantajat ei kiinnostu.

Jos tullaan sarjakuvalinjalle opiskelemaan, kannattaa yrittää ymmärtää mistä kerrontataiteessa on kysymys.